Supikoiratarhaukseen liittyvät hyvinvointiongelmat

EU-komission teettämässä tieteellisiin tutkimuksiin perustuvassa selvityksessä (SCAHAW, 2001) raportoitiin lukuisia supikoirien hyvinvointiin kohdistuvia ongelmia turkistarhaolosuhteissa.

Selvityksessä mainittiin muun muassa seuraavat ongelmat:

  • supikoiria hoidetaan useimmiten kuten kettuja. Tietoa siitä, kuinka tämä vaikuttaa supikoirien hyvinvointiin, ei ole olemassa.
  • supikoirilta puuttuvat mahdollisuus puolisonvalintaan ja pariuskollisuuteen
  • Luonnossa supikoira vaipuu Suomen olosuhteissa talviuneen. Turkistarhoilla käyttäytymistä ei juurikaan mukailla.
  • lisäksi hyvinvointiongelmia aiheuttavat esimerkiksi verkkopohjaiset häkit, virikkeettömät olosuhteet, poikasten varhainen vieroitusikä ja jalkasairaudet.
  • Komission selvitys suosittelee luopumaan supikoiratarhauksesta toistaiseksi.

    Animalia ei hyväksy turkistarhausta ja vaatii sen lopettamista moraalisista syistä. Mikäli turkistarhausta jatketaan

  • supikoiratarhaus on keskeytettävä kunnes supikoiran hyvinvoinnista on riittävästi tutkimustietoa.
  • supikoira on erotettava eläinsuojelulaissa ketuista, ja sen pidolle on tutkimustulosten perusteella määrättävä omat asetuksensa.
  • eläinten hoidossa on mukailtava supikoiran luontaista vuosirytmiä ja eläimille on annettava mahdollisuus vaipua talviuneen.
  • supikoirille on sallittava mahdollisuus pariuskollisuuteen, pentueen hoitoon ja muuhun luontaiseen sosiaaliseen käyttäytymiseen
  • supikoiran lajityypillinen käyttäytyminen yöeläimenä on otettava huomioon hoitotoimenpiteitä tehtäessä.

Linkki: EU-komission julkaisema raportti turkiseläinten hyvinvoinnista