EU-komissio julkaisi vuonna 2001 tieteellisen raportin turkiseläinten hyvinvoinnista. Raportti kertoo tarhauksen aiheuttavan eläimille lukuisia hyvinvoinnin ongelmia ja suosittelee erityisesti supikoiratarhauksen lakkauttamista lajin erityisominaisuuksien ja niistä kertovan tiedon puutteen vuoksi.
Muiden hyvinvoinnin puutteiden, kuten liikunnan ja virikkeiden puutteen lisäksi supikoirat eivät voi toteuttaa tarhoilla lajilleen tyypillistä käyttäytymistä, kuten talviuneen vaipumista tai pariuskollisuutta.

Supikoiria tarhataan merkittävissä määrin nykyisin vain Suomessa, Puolassa ja Kiinassa. Animalia vaatii supikoiratarhauksen lakkauttamista välittömästi.